Urheilija ei tervettä päivää näe, sanoo vanha kansa. Ja valitettavasti vitsissä on totuutta enemmän kuin siteeksi. Kun treenataan paljon, kisataan
Lopulta hienosti päättyneen Memorial Championshipin jälkeen ei onneksi kauaa tarvinnut odottaa tositoimiin pääsemistä. Dutch Open koitti alle kuukauden kuluttua ja
Heinäkuun 18. 2015 mietin ohimenevän hetken, että antaa olla. Heinäkuun 19. se äkkipikainen turhautuneen miehen ajatus vaikutti jo naurettavalta. Seuraavalla
“Frisbeegolf on kesälaji” kuului vielä muutama vuosi sitten monen suusta, mutta eipä juuri enää. Kisoja on läpi vuoden ja lajin
Vuoden pimein aika, sataa vettä vaakasuoraan, rata mudalla ja kisatkin tauolla. Eli aika ylimenokaudelle, vai onko sittenkään? Treenatahan voi hallissa,
Jes, voitto! Wuhuu, peli kulkee! Kamoon, ei yhtään puttimissiä! Olipa huono kisa. Pelasin alle oman ratinkini. Putti hukassa. Frisbeeaiheisia blogeja kun lukee ja seuraa, niin usein kirjoitukset hehkuttavat onnistumisia ja hyviä kisoja jne. Useimmin saadaan lukea blogeja otsikon ensimmäisen rivin “Jes, wuhuu, kamoon” -aiheisia tekstejä. Joku joskus mulle mainitsi, että miksi kirjoittaa siitä, että peli ei kulje ja ketä […]
Team Powergrip goes international this June! We are proud to announce our new Team Member, Tobias Johansson (PDGA #54111) from Sweden. Take a look at Tobias’ page for more details.
Pidän uusista haasteista, uuden oppimisesta, tiedon ja kokemusten kartuttamisesta. Frisbeegolf tarjoaa kaikkia näitä uusien kiekkojen, ratojen, kisojen, tekniikoiden, pelikavereiden ja monen muun muodossa. Powergrip-perheeseen liittyminen on jo nyt ollut upea uusi kokemus, vaikka ollaan vasta alussa. Ja kun siviilielämässä muutokset ovat olleet vielä suurempia, on kauteen valmistautuminen ollut monella tapaa uutta ja erilaista, helppoa ja […]
Hirsimäen kisakalenteri alkaa muodostua. Kalenterissa vain Majoreita, SM-kisoja sekä Euro-touria.
Kausi 2015 starttailee pikkuhiljaa. Mitäs tässä on syksy ja talvi tehty? Syksyllä pidin hieman taukoa. Taitaa olla jo perinteeksi muodostunut syksyinen tapa. Kisakauden jälkeen oli vähän sellanen tyhjä olo ja seuraava kausi tuntu olevan niiiiiiin kaukana. EM-hössötykset oli loppu, töissäkin oli kiirusta ja opiskeluunkin piti keskittyä. Syksyllä keskityin enempi omaan treeniin; salia, jumppia (joita […]
Joulu ohi ja uusi vuosi edessä. Mikäs sen parempaa kuin uusi kausi kiikarissa. Heittohommia on tehty ahkerasti syksyn ja alkutalven aikana. SM-kisojen jälkeen olen kerran käynyt heittämässä. Silloin kyl olin kovassa iskussa murskaten Imatran radan. Tämä sai itsenikin pelon valtaan, joten treenikauden aloitus on venynyt reippaasti. Mutta nyt pikkuhiljaa kiekot sun muut frisbeejutut alkavat täyttämään […]
Frisbeegolfin pelaaminen ammatiksi, itsensä elättäminen pelaamalla. Tilanne, josta moni varmasti haaveilee, mutta on vielä suurimmalle osalle mahdoton haave. Matkallani Pohjois-Amerikkaan pääsin kuitenkin hieman kurkistamaan, millaisesta elämästä on kyse. Pieni otanta Pitää aluksi muistaa, että näin kiertue-elämästä vain pienen pätkän. Sinä aikana opin kuitenkin arvostamaan Avery Jenkinsiä ja Simon Lizottea jopa entistä enemmän. Omalta osaltani ”kiertue” […]
Välipostauksen aika. Matkani Pohjois-Amerikassa on jatkunut nyt 10 päivää. Videokameran akku ja muistikortti huutavat jatkuvasti hoosiannaa, kun sekä heittoja, että ajatuksia on laitettu purkkiin. Videoblogisarjan valmistumisessa kuitenkin tulee kestämään sen verran, että on paikallaan avata kokemuksia tekstinäkin. Kiitollinen mahdollisuudesta Ensiksi täytyy mainita, että koko tätä kuukauden elämystä maailmalla ei tapahtuisi ilman muiden ihmisten apua. Läheinen […]
Elokuun puoliväli ylitetty ja voisi tietenkin kuvitella, että kausi on lopuillaan ja SM-kisoja vaille valmis. Tällä kertaa itselläni on kuitenkin hieman erilainen loppukausi. SM-kisat jäävät väliin, mutta edessä on mielenkiintoisin syyskuu, mitä olen koskaan todennäköisesti nähnyt. Mennyttäkin on ehtinyt hieman viimeaikoina ajatella ja ajattelin, että näistä teemoista voisi saada jutun juurta. Tasaisuus löytyi Tällä kaudella […]
Tämä on frisbeegolfblogi, on keskikesä, MM-futis on käynnissä ja lätkämiehenäkin olen iki-Ilves, mutta lainataan silti Tappara-legenda Ville Niemistä. Hän kuvaili pitkän maalittoman kauden jälkeen selässä ollutta painolastia sanoilla ”Kyllä piano on painava”. Se kuvastaa fiiliksiä nyt, kun sain viimein ensimmäisen PDGA-voittoni. Huumorilla Hiiroseen Työkevät käytännössä päättyi perjantaina Kokkolaan. Muutama viikko sitten Jenni vihjasi, että samalle […]
Yksi erikoisimmista, haastavimmista ja raskaimmista keväistä on takana ja kesä on saapunut. Heittomäärät ovat jääneet aiempia keväitä vähäisemmiksi, eikä kisoihinkaan ole aikatauluristiriitaisuuksien takia ollut asiaa sitten Kankaanpään Easter Openin jälkeen. Viikon päästä otetaan uusi tuntuma kauteen HiirosHima Openissa ja viikko juhannuksen jälkeen koittaakin jo ensimmäinen iso kisa – Tali Open. Töistä viikkokisoihin, viikkokisoista treenaamaan Päivätöissä […]
Taas se kesä lähestyy ja huippukivat frisbeekisareissut tulevat Onhan sitä jopa ehtinyt alkukeväästä jonkinverran jo reenaillakki ja muutaman huumorikisan pelatakkin. Maaliskuussa pysty jo lumien lähdettyä reenailemaan nurtsilla ja se auttokin ensimmäisiä kisoja ajatellen. Huhtikuu menikin sitten vähäisemmällä pelaamisella, kun alko vähän allergiaa puskemaan.. Toivottavasti kohta pahin on takanapäin ja pääsee kunnolla ulkoilun ja kavereiden kanssa pelaamisen makuun. Huumorikisoista […]