Tuhannen auringon voimalla

Maa kiertää auringon tasan vuodessa ja se jos mikä on hieno yhteensattuma. Samaisessa kierroksessa tosin Suomen korkeuksilla kierähetään läpi neljästä vuodenajasta ja niistä seuraavaksi vuorossa tuntuisi olevan syksy. Ilmat viilenee ja kiessille on hyvä laittaa vähän vaatetta päälle jos meinaa pysyä lämpösenä.

Keskempänä eurooppaa on kelit olleet hitusen lämpösemmät ja olenkin pyörähtänyt maailmalla paiskomassa muovia. Sveitsistä ja Tsekeistä on nyt kokemukset taskussa ja jossain välissä myös kisaraportit kaikkien luettavana. Huikeiden puitteiden ja loistavien kisojen lisäksi on maailmalta karttunut taas muutamia lötätuttuja ja THG:llekin uusia kannattajia.

Vuoden yksi kohokohdista on ehdottomasti kohtaaminen Tsekeissä, Vesec Openin ekalla kiekalla. Käppäilin kohti ekaa väylää ja poolikaveriksi paljastunut nuori mies totesi nähneensä mun nimen osallistujalistassa ja toivoi, että saisi heittää kierroksen mun kanssa. Ei paljoa tuuli ja tihkusade vaikuttanu ku sydäntä lämmitti sen vertaa. Paikallisia junnukisoja dominoinut nuorukainen heitti kisat avoimessa, myllyttäen mua viidellätoista heitolla ekalla kiessillä mutta päätyen sit vain yhden heiton voimin edelle lopullisissa listoissa.

Muutenkin maailmalla on videoita katteltu ja palaute on ollut hyvää. Baselissa, Sveitsissä, kesken kiekan kuului lähimaastosta paikallisen kielen sijaan suomea kun tienoilla asustellut miekkonen tuli morjestamaaan. Hieman siinä hämmennyin mutta pienet turinat saatiin aikaseksi. Notta terveiset vaan Petterille sinne Baseliin!

Maailmalla reissatessa on ollu hienoa huomata, että myös vinkit joita Avery kesällä huuteli ympäri suomen ratoja on pikkuhiljaa asettunu pääkopan pohjille. Heitossa on ajatusta mukana, heittolinjat muodostuu yks tavoite kerrallaan, sormet ei enää hae niin paljoa grippiä kuin ennen yms. Meininki näkyy heittovarmuudessa, tuloksissa ja kuupan lähes zenmäisessä hallinnassa. Vaikka tulos heittäisi 12 heittoa kierrosten välillä (Vesecin tuloslistat) niin rauhallisuus säilyy järkkymättä.

Suurta kehitystä ja muutosta on tapahtunu myös kassin sisällön suhteen. Kesän lähes jokapaikan luottokiekko Mako3 on loppukaudesta siirtynyt todella varmaksi antsalätyksi midarietäisyyksille. Suoriin vetoihin on tilalle tullut Innovan Atlas joka tuntuu menevän nykyään juuri sinne mihin haluaa. Vesecin haastavissa tuulissa tuntui atlaksen rimmi rauhoittavan varmalta ja lähärit taipui korille jopa yllättävällä tehokkuudella.

THG-Basel (2 of 3)

Myös PD sekä Roc3 ovat saaneet kivasti heittoja alle ja varsinkin PD alkaa tuntumaan kädessä niin hyvältä kuin kyseisen lätyn kuuluisikin tuntua. Heittovarmuudesta on ollut kovasti hyötyä kun olosuhteet ja ratojen profiilit ovat muuttuneet maailmalla matkatessa hyvinkin paljon. Tutusta kiekosta on hyvä myös hakea rauhaa ja vakautta kun korin takaa kummun takaa mylvii paikalle panssarivaunu.

THG-Tankit (1 of 1)


THG:n sivu facebookissa saavutti myös äärimmäisen kovan rajapyykin kun 1000 seuraajan raja napsahti rikki. Onhan se nyt vain hävyttömän siistiä, notta noinkin iso läjä ihmisiä pitää THG:n sisältöä ainakin yhden naksautuksen arvoisena ja heistäkin osa diggailee vielä raskaammin.

Moinen läjä ihmisiä vaatii myös jonkinlaista vastareaktiota ja siihenhän parhaiten toimii pienimuotoinen kisa jossa palkintona on InnovaStoren sponssaamaa kiekkoa.

Kun tuo kesäkausi alkaa pikkuhiljaa taittumaan syksyisempään menoon niin ajattelin kysellä ihmisiltä kesän oudoimpia kokemuksia. Omat tarinasi jakamalla osallistutkin kisaan jossa palkinnoksi lähtee yksi tämän kesän hienoimmista uutuuksista eli Innovan Atlas. Kyseinen kiekko on ainakin omasta mielestäni mitä sopivin palkinto tähän kisaan. Hieman oudompi kuin peruslötä, kuvaa kesän kehityskaarta täydellisesti ja onhan se nyt vain järkyttävän hyvä ja luotettava kiekko.

THG1000

Tässäpä vielä linkkiä kisakuvaan facebookissa – – Ja jos ei tuota fb-tiliä löydy mutta osallistuminen kiinnostelee niin äläpä huoli. Läppäse tähän artikkeliin keskiviikkoiltaan (25.9.) mennessä kommenttina kesän oudoimmat kuulumiset niin homma on sillä pihvi.

Huh, tässäpä siis hieman kuulumisia. Paljon on tavaraa luonnoksina odottelemassa, että niistä saisi täysimittaisia artikkeleita. Kisoja ja ratoja on siis luvassa syksyn mittaan. Siihen asti ei muuta ku suotuisia kelejä ja kauniita syyskiekkoja!

 

 

The post Tuhannen auringon voimalla appeared first on The Hat Guy Disc Golf.

css.php