The Hat Guy Fundraiser -kampanja

Pow!
Kauden 2014 valmistelut senkus etenee ja kuten edellisessä postauksessa jo lupailin, niin tässä vähän lisäinfoa THG Fundraiserista, tuotteista joita on tarjolla ja taustoja homman takana. Kannattaa siis lueskella ja kertoa kaverillekin, notta mistä on kyse!

Kaikessa yksinkertaisuudessaan on THG Fundraiser -kampanjan tarkoituksena kerätä lisävaroja kiertueen ja videoproggiksen toteutusta varten. Erinäisiä hämmennyksiä selventääkseni on hyvä vastata pariin pääajatukseen:

Ajatus: Täähän on sun omasta pussista maksettu proggis?

  • On ja ei. Kiertueen valmistelu, rakentelu ja toteutus vie aikaa luonnollisesti. Matkan aikana tulee kuluja jotka tulee katettua siinä missä arkipäiväisessä elämässäkin. Myös erinäistä pikkusälää menee omasta lompuukista matkan varrelta. Kuitenkin valtaosa tuotannon kuluista katetaan yhteistyösopimuksilla, sponsoroinneilla jne. Koko setin kulut niin viime kuin tänäkin vuonna lasketaan tuhansissa euroissa ja vaikka kuinka haluaisin rakentaa tän täysin omin voimin, on ulkopuolinen tuki tarpeen. Tänä vuonna osa kuluista katetaan myös Fundraiser-kampanjalla.

Ajatus: Miksi fundraiser, eikös The Hat Guy ole Discmanian / Intersportin / Muun projekti? Niidenhän se kuuluis maksaa.

  • THG on yksittäisen harrastajan ja fribahörhön rakentama kokonaisuus jonka avulla koitan kantaa oman korteni kekoon lajin kehityksen puolesta. Discmania, Intersport, Costo ja muut yhteistyökumppanit ovat mukana eritasoisilla yhteistyösoppareilla ja heidän tuki projektin toteutumiselle onkin korvaamatonta. En ole kuitenkaan töissä missään näistä firmoista vaan häärään ittekseni, saaden toki apua sieltä sun täältä.

Ajatus: Onkos tää nyt vain tapa rahoittaa kesäloma ajellen ympäri Suomea?

  • Elintasovatsan laajenemisen ja Särkänniemi-rannekkeen sijaan jokainen THG-kiekoista ja hatuista saatu kopekka ja taaleri kulkeutuu mm. kalustovuokriin. Mites olis ilmasta kuvatut lentoradat kiekkoarvosteluihin, havainnollistavat grafiikat ja animaatiot joka helpottaa kiekkovalintaa tai muut korvaukset ammattilaisille joiden palveluita hyödynnetään tuotannossa?

 

Henkilökohtaisesti oon toki hieman jäävi sanomaan, notta miks olis hienoa, että joka nassu haalis ittellensä Hattumies-kiekon ja kaikkien kuuppaa koristais THG-hattu mutta tässä on muutama varsin pätevä syy / kannustin / käyttötarkoitus:

  • Discmania x THG -kiekot on malleiltaan hyväksi todetut FD ja PD jotka nyt pitäis löytyä kassista kuin kassista.
  • Costo x THG -hattu on luontoystävällinen ja lähes rikollisen tyylikäs hattu.
  • Jos ei kiekko kiinnosta heittotarkoituksessa niin läystäke näyttää kivalta seinällä roikkuessaan tai vaikkapa lahjapaperissa omalle rakkaalle. Samaa voi sanoa myös kotsasta, sen heitto-ominaisuudet on tosin jo lähtökohtaisesti huomattavasti heikommat kuin kiekolla.
  • Ostamalla kiekon tai hatun tuet videotuotantoa taiteena ja viestinnän välineenä sekä nuoria suomalaisia yrittäjiä
  • Kiekoista ja hatuista saatava tuotto käytetään lajin kasvattamiseen ja laadukkaan matskun myötä lajia saadaan jälleen paremmin esille. Tämä voi vaikuttaa siihen, että lähimaastostasi löytyy tulevaisuudessa enemmän ratoja.
  • Kiekkotilaukset kertovat monenlaista tarinaa harrastajien tottumuksista, kiinnostuksesta sekä valmiuksista tämänkaltaisten hankkeiden toteuttamiseen. Jälleen, tämän avulla voidaan rakentaa enemmän ja parempaa sisältöä harrastajille.
  • THG-tuotteiden ostamisesta saat hyvän mielen.
  • Ennen kaikkea THG-kiertueen tukeminen mahdollistaa paremman blogi-, kiertue- ja videomatskun rakentamisen.

 

tuotteet

 

Tuotteiden tarkemmat speksit ja ohjeet tilaamiseen löydät niiden omilta sivuilta – Kiekot & Hattu.

hattuoranssi

Näiden syiden lisäksi on olemassa myös kaksiosainen The Hat Guy -kisa jonka ensimäiseen osioon osallistut automaagisesti jokaisella lunastamallasi THG-Fundraiser -tuotteella. Toinen osio vaatii jo hieman enemmän toimintaa: nappaamalla kuvan itsestäsi, Hattumiehestä sekä kyseisestä tuotteesta ja postaamalla sen THG:n facebook-sivulle osallistut kisan kakkosvaiheeseen.

Palkintoina, jotka paljastetaan kesän mittaan, on Discmanian tuotteita joista ainakin osa liittyy myös kiertueeseen sekä vieraisiin tavalla tai toisella.

 

hattuoranssi

 

Eli ei muuta kuin rykästään kampanjaa tulille, kengät tiukalle, autoa käyntiin ja hyökätään kohti The Hat Guy 2014 -tuotantoa! Tästä tulee hieno kesä!

The post The Hat Guy Fundraiser -kampanja appeared first on The Hat Guy Disc Golf.

css.php
Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial