Sekapari-SM ja sekavat tunteet..

Yksi kesän tavoitteistani on saavuttaa kultainen SM-mitali. Tämän kesän aikana mahdollisuuksia on neljä: sekapari-, yksilö-, pari- ja joukkuegolfissa.

Viime viikonloppuna pelattiin ensimmäinen vaihe, sekapari SM-kisat. Olimme parini Eveliinan (Salonen, Ex Team PG, nykyinen Team Prodigy Europe) kanssa pelillisesti todella korkealla tasolla koko kisan ajan. Hävisimme kärkisijan lopulta yhdellä heitolla päätyen hopeasta käydyn äkkikuolemaratkaisun jälkeen kolmossijalle.

Onnittelut Hennalle ja Janille tasaisesta kisasta. Mieleeni jäi varsinkin Janin tarkat draivit ja Hennan varmat putit toiselta kierrokselta. Hienoa nähdä kun pari tukee aina tarvittaessa toisiaan. :)

Sekaparien-bägit

Realismi omien taitojen suhteen

Yleensä saan nollattua kisan melko hyvin ja tunnustan itselleni oman kykenemättömyyteni parempaan suoritukseen jo kisan aikana. Pystyn realistisesti arvioimaan millä osa-alueella onnistumiset ja epäonnistumiset syntyivät. Pystyn siis yleensä suhtautumaan omaan suoritukseeni neutraalin objektiivisesti, itsearvioivasta näkökulmasta enkä yleensä jää tuskailemaan lopputulosta jälkikäteen, vaan vien arvioni avuksi harjoituksia motivoimaan ja ohjaamaan.

Pelasimme todella hyvin koko kisan, mutta tällä kertaa päädyimme häviämään kisan tuolla yhdellä heitolla. Yhdellä heitolla. Huomaan, että jostain syystä minun oli tällä kertaa vaikeata päästä tuosta tosiasiasta yli. Tunnekuohu kisan jälkeen oli yllättävänkin suuri. Miksi?

Ensimmäinen kierros – etsikkoaika

Kisassa pelattiin kaksi kierrosta. Ensimmäinen kierros puoliksi Tough shottia (kuten worst shot, mutta vain yksi putti riittää – mahtava pelimuoto, joka jättää aina vaikka holarille mahdollisuuden) ja puoliksi Alternate Shottia (parin jäsenet heittävät vuorotellen). Toisen kierroksen (Max 2) Best Shot ei yleensä tuo isoja eroja tulokseen, joten tiesin ensimmäisellä kierroksella olevan meidän etsikkoaikamme.

En muista koskaan jännittäneeni merkittävästi ennen kisaa. Pieni perhostelu vatsassa ennen ensimmäisiä väyliä kuuluu toki asiaan, mutten ole koskaan ollut lähelläkään mitään täydellistä tekemisen lamauttavaa jännitystä. Muistan aikoinani pesäpallomailan varressa jännittäneeni selkeästi enemmän. Pesäpallossa suoritusyhtälöön sisältyy paljon enemmän pikaisesti muuttuvia tekijöitä. Lukkarin aivoitukset, ulkopelaajien liikkeet ja omien lyöntien vaihteluväli saattavat muuttaa yhtälöä kovinkin nopeasti, eikä perussuoritus ole pelkästään omasta tekemisestä kiinni. Paljon monimutkaisempi tie onnistuneeseen suoritukseen kuin frisbeegolfissa; onhan tapahtumien kulku pesäpallossa – ja muissa joukkuelajeissa laajemmin tarkasteltuna – riippuvainen monista pelaajista samanaikaisesti.

Frisbeegolfissa yksittäinen pelaaja saa aina valita “taistelunsa”. Hän pystyy aina valitsemaan muutamasta heittovaihtoehdosta sen, jota on eniten harjoitellut ja mikä tuo mahdollisimman toivotun tuloksen, mahdollisimman korkealla onnistumisprosentilla. Tästä syystä en ole oikeastaan jännittänyt suoritustani vaan pyrkinyt kisassa AINA toteuttamaan suorituksia, joiden tunnen onnistuvan suurella todennäköisyydellä. Mikäli päädyn yrittämään hieman vaikeampaa heittoa, tiedostan riskit ja pystyn suhtautumaan tuolloin epäonnistumiseen neutraalimmin.

Olen nykyään hyvinkin sinut tosiasian kanssa, etten pysty onnistumaan kaikissa heitoissani. Sen seikan myöntäminen itselleni oli joskus suurimpia peliäni eteenpäin vieneitä oivalluksia. Maailmantähtien heittoja usein läheltäkin kierroksella seuranneena voin hyvillä mielellä todeta, ettei kukaan voi onnistua kaikissa heitoissaan. Välillä onnistuu, toisinaan taas ei. Kun keksii, mitkä tekijät vaikuttavat omaan suoritukseen, pääsee tämän asian kanssa eteenpäin.

En myöskään koe, etten kisatilanteessa saisi parasta terääni esiin ja menisin lukkoon. Olen harjoitellut valtavasti ja tiedän sekä tunnen osaavani. Luotan täysin omaan osaamiseeni tällä hetkellä. Koen myös aidosti innostuvani ja syttyväni kisaamaan, joten flegmaattisuutta tai kisaväsymystä en koe. Toki kisassa heittojen epävarmuus kasvaa kun ei pääse samassa harjoitteluheittojen rytmissä heittämään heittoa toisensa perään, mutta tätä olen yrittänyt harjoitella tahdittamalla ennen kisoja tehdyt harjoitukset kisarytmiin sopivaksi.

Mistä harmitus?

Mistä syntyy harmitus? Harmitus syntyy kun ei pysty suoriutumaan itse itselleen asetettujen vaatimusten mukaisesti. Harmittaa jos mielestään tulisi pystyä parempaan, mutta ei vain onnistu. Koen, että tuossa kohtaa odotukset ovat kivunneet realismin ohi ja odotuksia on kasvatettu pieneksi kuplaksi.

Jälkikäteen pohdittuna koen, että merkitsevä hetki kisassa tapahtui jo kisan toisella väylällä. Eveliina avasi keskelle väylää (pelimuoto: Tough Shot). Päätin tuossa kohtaa hieman mittailla heittoani toisen kierroksen Best Shot pelimuotoa varten.

Tässä välissä on mainittava, että ehdin kiertämään harjoitusta yhden kierroksen edeltävänä iltana. Mielestäni yksi kierros riittää löytämään pelisuunnitelman kisaa varten. Tuolle väylälle koin rehellisesti pystyväni heittämään korille asti, mutta jäin molemmilla treeniheitolla noin 10 metriä vajaaksi. Sen verran lähelle, että halusin testata tuota heittoa uudestaan.

Lähdin siis tough shottia pelatessa hakemaan avausta suoraan korille 125 metrin päähän. Järkeväähän tuossa kohtaa olisi ollut vain heittää keskelle väylää peruskämmenheitto, mutta kyseessä on hyvin avonainen kämmenväylä, missä en oikein voinut kuvitella joutuvani huonoon paikkaan. Ehkä lähdin hieman huolimattomasti heittämään liian kovalla voimalla, sillä avaukseni lipsahti sormista suuntautuen selkeästi liikaa oikealle, pamahtaen oikealla outin puolella seisoviin koivuihin pudoten siitä suoraan maahan – OB:lle. Otimme väylästä vielä pitkäksi jääneiden puttien vuoksi tripla-bogey kutosen. Olin tyrmistynyt. Mitä juuri tapahtui?

Kuva: Ari Penttala

Kuva: Ari Penttala

Ei saa vaikuttaa suorittamiseen

Emme kumpikaan antaneet tuon epäonnistumisen vaikuttaa kisan suorituksiin – oltiinhan vasta kilpailun alussa, toisella väylällä. Heitimme tuon jälkeen kierrokselle yhteensä 9 birdietä ja yhden tripla-bogeyn. Kovatasoista suorittamista kaikilla osa-alueilla, pienet virheet meiltä molemmilta saariväylälle, mistä kierroksen toinen tripla. Huomasin tuon yksittäisen kutosväylän silti jääneen päällimmäiseksi mieleeni.

Joku viisas joskus on sanonut, että “Kisaa ei voi voittaa ekalla väylällä, mutta sen voi hävitä sillä”. Tällä kertaa Keuruulla taisi käydä niin. Ei siksi, että olisimme henkisesti masentuneet vaan jos sen väylän tapahtumat laskisi kokonaistuloksesta pois, olisimme voittaneet helposti heitolla tai kahdella.

Takaisin objektiivisuuteen

Parin päivän itsepohdiskelun jälkeen totean, että syy miksi tappio jäi kaivelemaan, oli kykenemättömyyteni käsitellä omia ratkaisujani objektiivisesti. Huonon heittosuoritukseni kanssa olin jollain tapaa sinut – se oli huonosti toteutettu heitto. En taas mitenkään pystynyt sulattamaan sitä tosiasiaa, että lähdin tuollaista heittoa yrittämään tuossa tilanteessa. Se sai vereni kiehumaan jälkikäteen pohtiessani. Pystyn helposti käsittelemään kisasuorituksiani objektiivisesti, mutta seuraava kehityskohteeni on omien ratkaisujeni arviointi objektiivisesti.

Tuossa pelin kohdassa ei missään nimessä olisi ollut järkevää heittää muuta kuin kämmenheitto keskelle väylää ja jatkaa eteenpäin.

Tässä kohtaa koen tarvetta nostaa Eveliina pienelle minijalustalle. Hän on tämän maan monipuolisin naispelaaja. Rysty- ja kämmenheitot yhdistettynä rautaisiin pelihermoihin hakevat vertaistaan. Olisin siis hänelle varsin mielelläni toivonut täysosumaa jo tuossa kisassa. Ei vielä tällä kertaa, mutta varmasti joskus lähitulevaisuudessa. :)

Aitajuoksua isoksi pelaajaksi

Frisbeegolf on kasvattanut minua ihmisenä enemmän kuin mikään muu urheilulaji. Matkalla suuriin onnistumisiin tuntuu olevan monia aitoja ylitettävänä. Näen jo taaksepäin katsoessani ainakin seuraavat esteet ylitetyn tai ainakin olevan työnalla.

  • Pelitaitojen kehittäminen
  • Henkisen itsevarmuuden löytäminen
  • Painetilanteen sietokyky
  • Suoritusten objektiivinen analysointi
  • Päätösten objektiivinen analysointi

“Kohti seuraavia aitoja ja niiden yli..”

Vapaasti Pasi Koivun sanomisia muistellen jotenkin näin.. “Vaikka kuinka kirvelevältä jokainen tripla-bogey tuntuisikin, on niissä jokaisessa jotain opittavaa”.

Seuraavaksi vuorossa Frisbeegolfin SM-kisat Lahdessa ensi viikolla. Tulkaahan suurilukuisesti katsomaan! Kelienkin pitäisi olla kohdallaan! Jälleen yksi mahdollisuus ottaa SM-kultaa!

Kirjoittaminen toimii minulle terapeuttisena prosessina parantaessani omaa pelaamistani. Kiitos sinulle, joka olet matkastani kiinnostunut.

"Pohdinta vie eteenpäin.."

 

css.php