Kun kaikki ei mene niin kuin Strömsössä

Urheilija ei tervettä päivää näe, sanoo vanha kansa. Ja valitettavasti vitsissä on totuutta enemmän kuin siteeksi. Kun treenataan paljon, kisataan paljon, kuormitetaan paljon, ollaan usein veitsenterällä. Terältä lipsahtaminen on harmittavan helppoa, vaikka kaikki tekisi harkitusti ja huolellisesti. Harmittavasti itselleni kävi juuri näin kaudella 2016.

Loukkaantumiset ja sairastumiset kuuluvat urheilijan arkeen (ei ole vanha viidakon sanonta, mutta pitäisi olla).

Flunssakevät

Lähdin näillä ajatuksilla ja kovilla odotuksilla kauteen 2016. Olihan luvassa sekä koti-SM-kisat Turussa, että koti-EM-kisat Oulussa.

“Kauden 2016 tavoitteena on pelata niin monta suurkisaa kuin vain mahdollista. Tähän kuuluvat Tukholman major European Masters, SM-kisat, EuroTour, kotimainen pro-tour ja Disc Golf World Tour. Niin ja EM-kisat sekä USDGC jos niihin riittää meriitit.”

Totuus olikin sitten jotain ihan muuta. Eri syistä väliin jäi niin European Masters kuin DWGT:ltä Konopiště Openkin, EuroTourilla pääsin kisaamaan vain 3 kilpailua ja kotimaan pro-tourilla vain yhden. SM-kisat pelasin, mutta huonolla menestyksellä.

Tyhjän näköinen kesä
Mitä tapahtui ja miksi?

Kausi alkoi Hollannin EuroTourilla jo maaliskuun lopussa. Dutch Openiin lähdin varovaisin odotuksin, koska olin juuri vaihtanut koko bägini liityttyäni Team Prodigy Europeen, eikä Suomessa vielä ollut heittokelejä. Näistä lähtökohdista katsoen tulos oli ihan mukiinmenevä ja odotukset vain kasvoivat. Mutta vastoinkäymiset alkoivatkin sitten välittömästi tämän jäkeen.

Huhtikuussa pelasin vielä Kööpenhaminassa ja Kankaanpäässä. Köpiksessä aloitin kilpailun erinomaisesti ja pelasin ensimmäisellä kierroksella itseni ihan kärkipäähän. Tässä kohtaa vain fyysinen kunto loppui. Toinen 5,5 tunnin kierros samaan päivään ja olin täysin lyöty, enkä siitä selvinnyt edes seuraavana päivänä. Olin äimänä, enkä osannut oikein keksiä syytä. No se selvisi sitten paluupäivänä – olin saanut saman flunssan, joka oli yksivuotiaalla pojallani joka oli myös reissussa mukana.

Reilua viikkoa myöhemmin pelatussa Kankaanpään Prodiscus After Easter Openissa flunssa oli ohi, paitsi että ei ollutkaan vaan veisattiin samaa virttä. Aloitin hyvin ja olin kärkikahinoissa ensimmäisen kierroksen jälkeen. Flunssa uusi kuitenkin ja toinen päivä meni sumussa. Ja tällä kertaa flunssa äityi pahemmaksi ja jatkui pari viikkoa ja Tsekkien-matka oli pakko perua.

Kun jälleen sain terveen paperit, pelasin lyhyen jakson hyvä frisbeegolfia. Voitin Liedossa c-tieri kisan, pelasin HAIX Tali Open EuroTourin sijalle 12 ja pääsin mukaan European Openiin, jossa taistelin viimeiseen asti USDGC-lipusta, mutta jäin pari heittoa.

Tästä siirryin pitkälle, todella hyvin onnistuneelle harjoituskaudelle keskittyen täydellisesti Lausteen SM-kisoihin. Kalenterissa oli vain Vaasan Pro-tour kesäkuussa, mutta senkin jouduin jättämään väliin kun vaimo ja lapsi olivat molemmat sairaana.

Missä kisat kesältä?

Harjoittelin kuukauden systemaattisesti ja huolella. Pelasin SM-kilpailurataa harjoitellen kaikissa olosuhteissa kaikkia väyliä. Kävin esimerkiksi kerran kovassa vesisateessa pelaamassa pelkästään neljää ensimmäistä väylää useita kertoja. Varsinkin kisoja varten tehtyjä uusia väyliä harjoittelin paljon.

Kunto ja tatsi kiekkoihin nousi kohisten koko ajan ja itseluottamus oli todella, todella korkealla. Pelasin viikko ennen kilpailuja 5 harjoituskierrosta simuloiden kisasuorituksia tuloksilla -5, -1, -5, -6, -6. Näillä tuloksilla olisi kamppailtu erittäin kovista sijoituksista.

Mutta sitten se viimeinen harjoituspäivä.

Tapahtui loukkaantuminen, jota en vieläkään pysty ajattelemaan voimatta pahoin fyysisesti. Ei siksi, että se olisi ollut jotain vakavaa, pelottavaa, oksettavaa tai rajua. Vaan siksi, että se ei ollut sitä. Se ei ollut mitään. Huolellisten lämmittelyjen jälkeen aivan tavallisessa avausheitossa väylällä 3 vihlaisi kyynärpäätä. En pitänyt sinä minään, koska kyllä tuollaisia pieniä vihlaisuja joskus tulee. Pelasin muutamia väyliä lisää kunnes kättä alkoi jomottaa. Edelleenkään en osannut säikähtää kovin paljon, mutta jätin kierroksen kesken ja palasin kotiin ja laitoin käden jäihin varotoimenpiteenä.

Näin jälkiviisaana olisi pitänyt siinä osata luovuttaa ja jättää kilpailut väliin, mutta käsi sydämellä, olisitko itse pystynyt vastaavassa tilanteessa luovuttamaan? Kotikisat ja kunto ollut omalla absoluuttisella maksimitasolla.

En kisojen aikana vammasta tainnut monelle mainita, mutta varmasti joku näki kun neppailin harjoitusverkolla kymmeniä aivan hiljaisia heittoja, jotta kyynärpää lämpiäisi heittokuntoon. Ja kyllähän se aina hetken auttoikin ja pääsin aina aloittamaan kierrosta kohtalaisesti. Kipu paheni aina kierroksen aikana ja hammasta purren pelasin, syöden useita kipulääkkeitä ennen kierrosta ja kierroksen aikana. Ja aina kierroksen jälkeen kotiin laittamaan jäähoitoa.

Mielessä synnyt syvät
Mielessä synnyt syvät Kuva: Toni Laitiala

No, ei siitä mitään muuta tullut kuin valtava pettymys. Niin valtava, että edes sunnuntaina pystynyt seuraamaan tuloksia pudottuani cutista. Hädin tuskin pystyin onnittelemaan tiimikavereita huimasta menestyksestä. Lauantai-iltana vedin 100 kilometrin pyörälenkin ja puhaltelin pettymystä tuulettumalla. En itse asiassa tänä päivänäkään vielä ole katsonut kisan tuloslistaa.

Kyynärpää sököksi.
Kyynärpää sököksi.

Viikko kisojen jälkeen menin ortopedille ja magneettikuvaan ja repeämä ja tulehdushan sieltä löytyi. Pelkäämääni golfkyynärpäätä epäiltiin myös, eikä täysin pystytty poissulkemaan, mutta repeämänä hoidettiin. Eli lisää jäitä, lepoa, jumppaa. Lääkäri antoi erittäin hyvän diagnoosin ja epäili, että saattaisi jopa viikossa-parissa tulla kuntoon. SFL:n kautta ottamani Sporttiturva-vakuutus korvasi kaikki tutkimuskustannukset – suosittelen siis erittäin vahvasti ottamaan tämän vakuutuksen.

Ei tullut. Sm-kisat pelattiin kesäkuun lopussa ja seuraavan kerran pääsisiin kilpailukierrokselle vasta elokuun lopussa.

Jouduin jättämään kaikki kilpailut väliin seuraavalta 1,5 kuukaudelta, mukaan lukien Tukholman majorin, Viron EuroTourin ja Lahden Pro-tourin. En voinut edes harjoitella oikealla kädellä, joten vaihdoin ihan tyystin muuhun harjoitteluun. Juoksin ja pyöräilin paljon ja lepuutin kättä. 2-3 viikon päästä pääsin jo harjoittelemaan rystyheittoa, mutta kämmentä en heittänyt ollenkaan vielä elokuun puolivälissäkään.

Keskitin kaiken tarmoni käden kuntouttamiseen, koska halusin todella, todella kovasti pelata EM-kisoissa ja pelata hyvin.

EM-Ouluun lähdettiin perheen kanssa jo useita päiviä ennen kilpailuja, jotta ehtisin harjoitella rataa riittävästi, mutta vain vähän per päivä. Ensimmäisen kämmenheiton heittämistä olin säästellyt aina Ouluun asti ja pelonsekaisin tuntein lähdin harjoittelemaan. Kun käteen ei sattunut 50, 60, eikä vielä 80 metrin heitossakaan, vierähti kivi sydämeltä ja tiesin että voisin pelata. Rata oli vielä poikkeuksellisen rystypainotteinen, joten minun ei tarvitsisi edes heittää kämmentä kovaa oikeastaan ollenkaan.

Tästä eteenpäin EM-kisat olivat todellista juhlaa niin itselleni kuin koko tiimille. Pelasin erinomaista golfia sijoittuen lopulta top20:een ja pelaaminen oli sateessa ja tuulessakin upeaa pitkän loukkaantumisen jälkeen. Tuntui taas siltä, että kaikki on mahdollista ja todella kuuluin tuonne korkealle tasolle pelaamaan.

em-tuuletus
Putti pönttöön myrskyssä. Kuva: Eino Ansio

Odotukset loppukauteen olivat korkealla, olihan vielä monta hyvää kisaa kalenterissa. Paitsi, että…

Vaikeuksien kautta voittoon

Heti EM-kisojen jälkeen pelattiin legendaarinen Kukkulan Kuningas Turussa. Lähdin selkeästi hakemaan voittoa, mutta se taistelu loppui lyhyeen, kun märällä nurmikolla liukastuin “kuolemanlaakson” rinteessä ja pyöräytin nilkkani. Taas kerran täysin mitäänsanomaton tilanne, mutta niin vain nivelsiteet venyivät niin pahasti että edessä oli taas kuukauden lepo. Monta isoa kisoa taas välistä, mukaan lukien Kankaanpään Pro-Tour ja Itävallan EuroTour.

Seuraavan kerran yritin pelata nilkka teipattuna Kankaanpään avoimia lokakuun alussa, jolloin onnistuin astumaan uudestaan nilkan ympäri. Salakavala juuri kenkää isompi kuoppa oli peittynyt sammalella, eikä sitä voinut mitenkään nähdä ja kauden ensimmäinen DNF oli ainoa vaihtoehto. Seitsemän DNS:n perään se harmitti aika paljon.

Alkoi tuntua siltä että ongelmia ja onnettomuuksia on osunut samalle kaudelle jo aivan tarpeeksi. Mutta ihan vielä ei kausi ollut loppunut. Hyvässä eikä pahassa.

Kauden loppuun järjestin vielä itse kaksi B-tierin kisaa Turun seudulla. Ensin 22.10. Liedon avoimet ja sitten 5.11. Lausteen Pakkaskisat, jonka olin viime vuonna voittanut. Tällä kertaa kaikki paikat olivat kunnossa ja onnistuin voittamaan molemmat kilpailut! Aivan huippuhyvä fiilis vaikean kauden jälkeen ja antoi hyvän fiiliksen lähteä ylimenokaudelle ja punttitreenien ja lenkkeilyn pariin. Pientä polvisärkyä oli ollut kisoissa, mutta laitoin sen vain kylmän sään ja nastakenkien piikkiin.

Kävinkin heti kisojen jälkeen maanantaina salilla juosten intoa täynnä. Samana iltana ja sen jälkeen alkoi kuitenkin vasenta polvea jomottaa entistä enemmän ja se tuntui menevän täysin jumiin, eli ei muuta kuin lääkärille taas. Ortopedi arvioi ensisilmäyksellä että ei siellä mitään merkittävää ole, vähän kaipaisi vasen puoli lisää lihasta polven ympäristöön (oli suhteessa pienempi kuin oikea) jotta lajille ominaiset kierrot menevät oikein ja muutenkin on tarpeeksi tukea. Hän lähetti joka tapauksessa magneettiin, jotta varmistutaan ettei ole mitään rustomuutoksia tai nivelkalvo-ongelmia.

Joku jo ehkä arvasikin, että oli. Itse en osannut arvata. Kyllähän siellä oli rusto rikki sekä reisiluun päässä että sääriluun päässä – eli nivelrikon alkua. Ei siis mikään ihme, jos kipuilee polvessa pitkän rasituksen jäljiltä ja varsinkin asvalttijuoksemisen tai jäisellä kovalla maalla pelaamisen jälkeen. Kuulostaa dramaattiselta, mutta toivottavasti ei sitä ole, vaan huolellisella fysioterapialla ja hyvällä talvikauden harjoittelulla ollaan taas paremmin valmiina tulevaan kauteen.
laustepakkaskisa

tl;dr erittäin rikkonaiseen (pun intended) kauteen mahtui hienoja ja huonoja hetkiä, monenlaista loukkantumista ja sairastumista, mutta myös kolme voittoa. On tämä laji niin hieno, että ei anneta moisten masentaa, vaan tähdätään jo täysillä tulevaan kauteen.

Kauden alla sanoin myös näin: “Tulostavoitteiden yläpuolellekin menee se, että saan ja haluan jatkossakin saada lajin parissa elämyksiä, ystäviä ja kokemuksia. Ja tietenkin järjestää niitä myös muille.”

css.php