Frisbeegolf – opas kiekkojen ihmeelliseen maailmaan

Mikäli luet tätä artikkelia, olet luultavasti jo hieman saanut kosketuspintaa tähän upeaan lajiin ja näin ollen ymmärrät jo muutamia perustermejä lajin parista. Tässä artikkelissamme tulemme käsittelemään eri kiekkovalmistajia sekä heidän tekemiään kiekkoja sekä miten kaikki oikeasti toimii. Moni aloitteleva pelaaja hämmästelee heti alussa termistöä, jossa esiintyy usein sanat ali ja -ylivakaa. Myös lähes kaikissa kiekoissa on lentonumerot kirjailtuna kiekon kanteen, jotka kertovat sinulle automaattisesti miten kiekko on suunniteltu lentämään. Ymmärtääksemme kiekon lentorataa, meidän tulee ottaa nopea kertaus fysiikkaan.

Mikäli oikeakätinen pelaaja heittää kiekkoa, kiekkoon tulee luonnollisesti ns. “spinniä”, joka pyörii kellon mukaiseen suuntaan, eli vasemmalta oikealle. Kun kiekon vauhti hidastuu, tämä kellonmyötäinen pyöriminen saa kiekon kääntymään vasemmalle, lentoratansa lopussa. Voidaan puhua termistä “kiekon luontainen lentorata”.

Alivakaus

Ennen kuin hyppäämme ensimmäisen käsiteltävän termin kimppuun on hyvä tietää, että kaikissa tulevissa esimerkeissä on oletuksena ajateltu siten, että kiekkoa heittävä pelaaja tekee teoriassa täydellisen suorituksen ja kiekko lentää suunnitellulla lentoradalla.

Alivakaa kiekko tarkoittaa sitä, että se lentää luontaisen lentoratansa vastaisesti. Mikäli oikeakätinen pelaaja heittää alivakaata kiekkoa, se tulee lähtemään oikealle, vaikka kiekossa oleva spinni on edelleen vasemmalta oikealle pyörivä. Alivakauksia on useita erilaisia ja esimerkiksi “vähiten” alivakaimmat kiekot käyvät vain hetkellisesti oikealla, tullen sitten lopulta takaisin vasemmalle. Mitä enemmän alivakautta kiekolla on, sen herkemmin se lähtee taistelemaan luontaista lentorataansa vastaan.

Mikäli vasta aloittelet lajia, alivakaat kiekot ovat sinun ykkösvalintasi. Ilman hyvää heittotekniikkaa, et tule ikinä saamaan kiekkoa lentämään kovinkaan pitkälle, mikäli heittelet esimerkiksi vain ylivakaita kiekkoja. Alivakaa kiekko antaa hieman tekniikasta sekä voimasta johtuvia virheitä anteeksi. Ammattilaiset käyttävät alivakaita heittoja yleensä rollereihin, tai pitkiin anhyzer-heittoihin.

Ylivakaus

Mikäli oikeakätinen pelaaja heittää ylivakaata kiekkoa, se tulee kääntymään korostetusti vasemmalle, eli luontaiseen suuntaan, lentorataansa nähden. Ylivakaat kiekot ovat vaikeimpia kiekkoja käsitellä, sillä niillä on amatöörin hyvin vaikea saada toivottuja pituuksia heitoissaan. Ylivakaat kiekot ovat ns. “lihakoukkuja” eli ne tekevät hiljaa heitettynä jyrkän kurvin vasempaan, ylivakautensa ansiosta. Ammattilaiset heittävät n. 90% ajasta ylivakaita kiekkoja, sillä ne ovat lentoradaltaan paljon luotettavimpia sekä niiden lentorataa on helpompi manipuloida säätämällä esimerkiksi kiekon lähtökulmaa.

Lähtökulma – “release angle”

Lähtökulma kiekkoa heitettäessä on äärimmäisen tärkeä. Se määrittelee miten kiekkosi lopulta lentää. Mitä nopeampi kiekko, sen herkempi se on lähtö ja -nokkakulman vaihteluille. Tämäkin on yksi syy siihen, miksi aloittelijaa suositellaan ottamaan käteensä hieman hitaampia sekä alivakaampia kiekkoja. Mikäli yrität heittää ylivakaata tai nopeata kiekkoa väärällä nokkakulmalla, se ei tule menemään kovin pitkälle. Lopputuloksena on jyrkkä kurvi vasempaan ja todennäköisesti ei-toivottuun paikkaan.

Frisbeegolfin tulevaisuus – nouseva laji

Lajin tulevaisuus näyttää tällä hetkellä erittäin lupaavalta. Vaikka lajia on pelattu jo pitkältä 90-luvun alusta asti, se on pysynyt otsikoiden ulkopuolella. Mm. Yle on esimerkiksi vain kerran näyttänyt frisbeegolfia televisiosta, mutta tälle on toivottavasti tulossa piakkoin muutosta. Lajin harrastajamäärät ovat kasvamaan päin sekä ratasuunnittelijat ovat alkaneet ottaa entistä enemmän huomioon sitä faktaa, että Suomessa tulisi pystyä pelaamaan pyös talvella. Suurin osa uusista radoista onkin suunniteltu myös talvikäyttöön, joka tietysti lajin parissa hääriviä ihmisiä ilahduttaa.

Myös isot vedonlyöntiyhtiöt ovat alkaneet kiinnostua lajin räjähdysmäisestä kasvusta ja ensimmäiset reportit ovat jo Las Vegasin puolelta tulleet, että frisbeegolfista pääsisi piakkoin lyömään vetoakin. Tähän päivään mennessä tämä ei ole ollut vielä mahdollista, mutta luultavasti kohta myös euroopassakin toimivat netticasinot ottavat tämän upean lajin valikoimiinsa.

css.php