EM tuliaiset Genevestä

Kausi on ollut treenitäytteinen. Kovinkaan paljon en ole kisaillut; muutamia kisoja silloin tällöin oon käyny pelaamassa. Kevät ja kesä on kulunut siis treenatessa.

Kauden pääkisa oli Euroopan mestaruuskisat Genevessä. Tavoitteita en kisaan sen kummemmin ollut asettanut. Toki toivoin, että voisin pelata 8 parhaan joukkoon. Olen pelannut tänä kautena ihan hyviä ratinki kierroksia, mutta olinhan EM-kisoissa vasta 15. rankingissa kaikista naisista.

Kisasta lyhyesti. Treeneissä pelasin kierrostulokseksi +2 ja ensimmäisen päivän jälkeen ei tuntunut kovin hyvältä pelatessani +10, jolla irtosi sijoitus 11. No, toka kierros menikin sitten paljon paremmin. Pelasin +2 ja peli tuntui tosi hyvältä ja varmalta. Tämän kierroksen jälkeen sijoitus 6. ja vain 3 heittoa kärjestä. Kolmantena päivänä nousin kärkeen, yhteistuloksella Camillan (SWE) ja Natalien (SUI) kanssa. Finaalikierrosta jännitin tosi paljon. Koko kierroksen ajan oli pikku tärinä päällä. Olin viimeiselle väylälle lähdettäessä 2 heiton johdossa Natalieen (Camilla taisteli pronssista Hannelen kanssa). Viimeinen väylä oli kyllä aika vaiherikas, itse heitettyäni kiekon keskelle puskaa ja Natalien heitettyä kiekkonsa outtiin. Lopulta voitin 3 heiton erolla.

Muistelen viime kesäistä SM-blogiani, jossa päivitin, että ”älä koskaan luovuta”. Tuolloin pelasin ekakierroksen tosi huonosti ja silti nousin kärkikahinoihin. Sama homma nyt. Eli siis, vaikka yksi kierros menisi huonosti, se ei kerro vielä mitään. Pitää vaan luottaa omaan tekemiseen.

Seurakaverit Oulusta laittoi mukavan kuvan kisapäivälle.

OFS kannusti EM-kisaajia.

Sama porukka oli kannustanut finaalipäivänä.
 

Iso kiitos tuesta ja avusta kuuluu Oulun frisbeeseuralle. Kannustus ja tuki, joka heiltä on tullut on ihan mieletöntä. Ja kaiken lisäksi seurakaverit olivat lentokentällä vastassa :)

OFS vastassa lentokentällä.

Kiitos myös koko Team Finland. Olette huippuja! Ja onnea koko Suomen joukkueelle huikeasta menestyksestä; Seppo, Markku ja Ville kultamitaleista; Niko ja Käpä hopeasta sekä Hannele ja Juho pronssista. Lisäksi myös parigolfien kultamitalistit onnet pöytään ja muut menestyneet. Oli kunnia olla mukana!   

Team Finland2

 

 

 

 

 
 

 

 

Ja sitten tietenkin minun tiimi, Team PG, ansaitsee suuret kiitokset tuesta!
Ja kiitos kaikille muillekin onnitteluista!

Euroopan mestaruus on mulle iso ja tärkeä juttu. Halusin kovasti mukaan kisaan ja pääsin :)  Tuliainen on siis aika täydellinen!

IMG_0490_2

 

 

 
 
 

 

 

 

<3 Jenni

 

 

Kuvat: Kajsa Wickström ja Erno Väyrynen
Video: Kimmo Mäenpää

 

css.php
Social media & sharing icons powered by UltimatelySocial