Author Archive

Team Powergrip 2016-04-06 10:39:48

Lopulta hienosti päättyneen Memorial Championshipin jälkeen ei onneksi kauaa tarvinnut odottaa tositoimiin pääsemistä. Dutch Open koitti alle kuukauden kuluttua ja

Make my States sai vihdoin jatkoa

Heinäkuun 18. 2015 mietin ohimenevän hetken, että antaa olla. Heinäkuun 19. se äkkipikainen turhautuneen miehen ajatus vaikutti jo naurettavalta. Seuraavalla

Make My States – Osa 1

Markku vietti Ameriikan Yhdysvalloissa syyskuun 2014. Seuraa Markkua hänen matkallaan läpi valtojen, kiekkoa heitellen. Luvassa hienoja maisemia, viiltävää itseanalyysiä sekä hypnoottisia heittoja.

Johtopäätöksiä kiertue-elämästä

Frisbeegolfin pelaaminen ammatiksi, itsensä elättäminen pelaamalla. Tilanne, josta moni varmasti haaveilee, mutta on vielä suurimmalle osalle mahdoton haave. Matkallani Pohjois-Amerikkaan pääsin kuitenkin hieman kurkistamaan, millaisesta elämästä on kyse. Pieni otanta Pitää aluksi muistaa, että näin kiertue-elämästä vain pienen pätkän. Sinä aikana opin kuitenkin arvostamaan Avery Jenkinsiä ja Simon Lizottea jopa entistä enemmän. Omalta osaltani ”kiertue” […]

Huuli pyöreänä jo toista viikkoa

Välipostauksen aika. Matkani Pohjois-Amerikassa on jatkunut nyt 10 päivää. Videokameran akku ja muistikortti huutavat jatkuvasti hoosiannaa, kun sekä heittoja, että ajatuksia on laitettu purkkiin. Videoblogisarjan valmistumisessa kuitenkin tulee kestämään sen verran, että on paikallaan avata kokemuksia tekstinäkin. Kiitollinen mahdollisuudesta Ensiksi täytyy mainita, että koko tätä kuukauden elämystä maailmalla ei tapahtuisi ilman muiden ihmisten apua. Läheinen […]

Miten Markulla menee?

Elokuun puoliväli ylitetty ja voisi tietenkin kuvitella, että kausi on lopuillaan ja SM-kisoja vaille valmis. Tällä kertaa itselläni on kuitenkin hieman erilainen loppukausi. SM-kisat jäävät väliin, mutta edessä on mielenkiintoisin syyskuu, mitä olen koskaan todennäköisesti nähnyt. Mennyttäkin on ehtinyt hieman viimeaikoina ajatella ja ajattelin, että näistä teemoista voisi saada jutun juurta. Tasaisuus löytyi Tällä kaudella […]

Piano on painava

Tämä on frisbeegolfblogi, on keskikesä, MM-futis on käynnissä ja lätkämiehenäkin olen iki-Ilves, mutta lainataan silti Tappara-legenda Ville Niemistä. Hän kuvaili pitkän maalittoman kauden jälkeen selässä ollutta painolastia sanoilla ”Kyllä piano on painava”. Se kuvastaa fiiliksiä nyt, kun sain viimein ensimmäisen PDGA-voittoni. Huumorilla Hiiroseen Työkevät käytännössä päättyi perjantaina Kokkolaan. Muutama viikko sitten Jenni vihjasi, että samalle […]

Uusi alku kauteen – sekä Easter Openin myöhäinen jälkipyykki

Yksi erikoisimmista, haastavimmista ja raskaimmista keväistä on takana ja kesä on saapunut. Heittomäärät ovat jääneet aiempia keväitä vähäisemmiksi, eikä kisoihinkaan ole aikatauluristiriitaisuuksien takia ollut asiaa sitten Kankaanpään Easter Openin jälkeen. Viikon päästä otetaan uusi tuntuma kauteen HiirosHima Openissa ja viikko juhannuksen jälkeen koittaakin jo ensimmäinen iso kisa – Tali Open. Töistä viikkokisoihin, viikkokisoista treenaamaan Päivätöissä […]

css.php