Arvostelussa: Haix Black Eagle Athletic Low

Sattuipa tuossa heinäkuun alussa kesken mun ja Averyn kiertueen, että törmättiin Lahdessa paikallisiin harrastajiin jotka kertoivat meille firmasta nimeltä Haix ja heidän valmistamistaan kengistä. Puheissa vilisi ylistyssanoja, viittauksia toimivaan takuujärjestelmään ja Haixin sekä paikallisen Total Sec:n varsin aktiiviseen toimintaan paikallisen seuran tukemiseksi. Lähes samointein anelin yhteystietoja ja kohta olikin puhelin kädessä ja signaalin toisessa päässä Total Sec:n Miko Linnavirta. Sovittiin tapaamiset seuraavalle aamulle ja vetäydyttiin Averyn kanssa yöpuulle.

Aamusta, ennen siirtymää kohti seuraavaa kohdetta, pyörähdettiinkin liikkeeseen sisään ja kohta huomasinkin istuvani sohvalla sovittelemassa kenkiä jalkaan. Juttu luisti, kengät tuntui kivalta ja kiinnostusta yhteistyöhön löytyi. Napattiinkin siitä kenkäparit mukaamme ja lupailin kirjoitella kengistä jahka testaan niitä kesän verran. Tuosta päivästä lähtien käytinkin pääosin Haixin Black Eagle Athletic Low -mallisia kenkiä heittohommissa. Todettakoon, että aina välistä käytin muitakin kenkiä vertailun sekä erinäisten olosuhteiden vuoksi. Siitä lisää tuonnempana.

Lähtökohta oli siis tälläinen:
haixit

Kenkien tuoteselosteesta vilisee taikasanoja Merlinin loitsukirjan tapaan mutta pääkohdat pystyy ymmärtämään varsin nopeasti. Kyseessä on varsin jämerät popot, onhan ne periaatteessa vain atleettisemmat turvakengät. Materiaaleissa korostuu kestävyys, kunnon GORE-TEX(r) kalvot ja lähes kaiken pahan hylkiminen jo kättelyvaiheessa. (öljyt, bensat, kosteus, puukot, panssarivaunut ja ydinaseet – kaksi viimeistä omien kokemusten perusteella, ei virallisia tietoja.) Kenkien rakenteessa on panostettu askeleen tukemiseen mm. pronaation tukemisen muodossa ja askeleen erilaisten pehmennysten kautta. Tästä johtuen kävely Black Eaglet jalassa on varsin mukava kokemus.

Ulkoisesti kengät näyttävät monille heittäjille tutuilta maastojuoksukengiltä viime vuonna Hattumiehen videosarjassa esiteltyjen Salomonin XA PRO 3D -kenkien tapaan. Ulkonäön lisäksi myös tuntuma on varsin samanlainen joten siirtyminen Salomoneista Haixeihin tälle kaudelle oli todella helppoa.

Tässä lähempää kuvaa kengistä:

Haix-BlackEagle

Kenkiä ei sinällään voi sanoa raskaiksi mutta niissä on silti enemmän painoa kuin kevyissä juoksukengissä joita näkee myös paljon radoilla. Goretexit, vahvikkeet, tuet, jämerä rakenne ja kestävyys tuo mukanaan painoa joten tässä pitää aina miettiä, että mihin haluaa panostaa. Hentoiset kangasrakenteet tuntuu kuin höyhenien päällä draivaisi mutta pari antaumuksella revittyä draivia voi pahailkisten kivien tai oksien saattelemana repiä kenkää rikki lähes välittömästi. Haixien kanssa tätä ongelmaa ei ollut enkä siihen myöskään keskittynyt koko kesänä vaan välistä runnoin jalkaa soran ja kivien väliin ihan tahallani.

Tukevat rakenteet tuovat luonnollisesti myös lisää kokoa mutta kumpparilinjalle ei kenkien kanssa tarvi lähteä. Popot kulkee mukana kevyesti ja vievät tilaa sen mitä kengiltä voi normaalisti olettaa. Tilaa ei kuitenkaan pysty kovin helposti säästelemään ruttaamalla kenkiä kasaan sillä ne ei pahemmin taitu mutkalle saatika mene solmuun. Jaloissa pitäessä kengät tuntuu ketteriltä eivätkä ne tule myöskään heittoliikkeen tielle.

Kengät pysyy varsin kivasti jalassa joskin nauhojen pikalukituksessa on samaa “vikaa” kuin Salomoneissa oli. Automaattisesti löysentyvä lukitus, joka estää kenkien liian tiukaksi vetämisen ja täten käyttömukavuuden, tuntuu löystyvän ajan myötä. Pidän siitä, että kengät on tiukasti jalassa ja vedänkin nauhat monesti niin tiukalle kuin saan. Tästä johtuu tuon lukituksen jatkuva kiristys-löysennys-kiristys -sykli ja nyt syksystä nauhoitus on päätynyt siihen tilaan, että löysyyden huomaa kesken kierroksen kerran tai pari. Tuosta selviää toki kiristämällä kengät uusiksi eikä ne suinkaan ole vielä tippumassa jalasta. Pientä häiriötä keskittymiseen ja heittofiilikseen kuitenkin voi tulla kenkien löystyessä kierroksen kesken.

Kyseessä voi olla myös omien jalkojeni varsin korkea luisuus-aste sillä perinteiset puuvillasukat lähes kolminkertaistaa luun päältä ihon ohella löytyvän materiaalin määrän. Jämerämmällä nilkkarakenteella varustetut heittäjät voivatkin nauttia kenkien tiukemmasta otteesta pitempään, näin uskaltaisin epäillä. Kuvassa näkyy nauhojen kiinnitykseen suunniteltu aparaatti. Nauhojen lyhentämiseen tarjottiin myös mahdollisuus kenkien mukana tulleen osasarjan myötä. Jätin kuitenkin tarkoituksella nauhat pitkäksi mutta niistä ei kesän aikana koitunut sen suurempaa haittaa.

Haix-BlackEagle (2 of 4)

Fribaajien suurin huolenaihe lienee kenkien kestävyys. Tähän Haix tarjoaa varsin kattavat takuut jotka ainakin tietääkseni koskevat vieläkin myös lajimme harrastajia toisin kuin monilla muilla kenkävalmistajilla. Kenkien vedenpitävyydelle ja materiaaleille sekä valmistusprosessille tarjotaan ainakin puolen vuoden takuu ja koska hukkasin muistiinpanoni niin en muista mille näistä oli jopa vuoden takuu. Noh, puoli vuotta saa rellestää kuitenkin ihan huoletta ja jos vesi vuotaa sisään tai saumat hajoaa valmistusvirheen vuoksi niin takuu astuu voimaan. Varsin hyvä diili. Vedenpitävyys kengissä on erittäin hyvä ja välistä olenkin seisoskellut lätäköissä tai matalassa vedessä ihan vaan fiiliksen vuoksi. Aamukasteet, sateen jälkeiset pisarat tai kevyt sade eivät myöskään ole aiheuttaneet minkäänlaista kastumisen tunnetta sukissa.

Yksi helpoiten rikkoutuvista kohdista kengissä yleensäkin on varpaiden alue joka monesti raahautuu maata pitkin heittosuoritteen aikana. On varsin ilahduttavaa huomata, että vaikka olen kesän aikana raahannut varpaitani asfaltilla, metsissä, pelloilla, kalliolilla, järvessä, suolla ja asuntoni lattialla niin kengät ovat vieläkin todella hyvässä kunnossa. Tässä kannattaa toki huomioida muutama asia: a) oma elopainoni on kohtuu heppoinen, noin 70kg paikkeilla b) en heitä kovin suurella voimalla c) käytän melko hillittyä ristiaskelta. Nämä vaikuttavat heti kenkien kulumiseen yksilöllisesti ja onkin siksi hyvä mainita tässä yhteydessä. Toisaalta olen saanut nuillakin määrityksillä omat kenkäni ennen rikki mm. varpaiden seudulta jota ei toistaiseksi ole tapatunut Haixien kanssa.

Ainoa selkeästi rispaantunut osa on kummassakin kengässä samassa kohtaa. Jalan kengän sisään ujuttamiseen tarkoitetun aukon laidalla, sisäkaaressa, oleva kangas on rispaantunut puhki ja hapsottaa. Tämä johtunee siitä, että nauhalle tarkoitetun reiän ympärillä oleva vahvike painaa tuota kangasta vasten ja pienikin hankaus aiheuttaa tuon kankaan kulumisen vahviketta vasten. Rispaantuminen on aiheutunut siis ihan vaan kenkien kuljettamisesta repussa ja käyttämisestä ja tuo kohta puhkeaa varmasti aina ensimmäisenä.

Saumoista löytyy yksittäisiä katkenneita lankoja mutta isompia aukkoja tai repsottavia osia en ole vielä saanut kenkiin aikaseksi. Kenkien pohjakuviointi on säilynyt hyvänä joskaan en hirveästi ole jarrutellut asfaltilla tai juossut paljon kuluttavilla alustoilla. Oksat, kivet ja pieneläimet ei myöskään ole aiheuttaneet ongelmia joutuessaa kenkien alle joten radoilla on saanut vaeltaa varsin huoletta.

Kenkien ehkä suurin miinus ja huolenaihe niiden ostamista miettivälle heittäjälle on niiden hinta. Kengät lymyilevät varsin korkealla sadan euron yläpuolella paria kohden joka nousee kalleimpien maastojuoksukenkien summiin tai jopa yli. Hinta ei kuitenkaan ole täysin perusteeton sillä ominaisuudet ovat kyllä kunnossa. Heittotyylistä ja mieltymyksistä riippuen voi kuitenkin kevyemmät ja halvemmat juoksukengät tuntua paremmalta vaihtoehdolta, enkä löydä siihen mitään mullistavaa vasta-argumenttia. Haixin kengät tarjoavat runsaasti ominaisuuksia joita hyvistä kengistä kuuluukin löytyä ja niiden myötä tulee myös hintaa lisää.

Haix-BlackEagle (3 of 4)

Summa summarum siis:

Haix Black Eagle Athletic Low -kengät ovat varsin pätevät popot jotka loistavat näin syksyllä sekä jopa talvella. Kengät ovat luotettavat, jämyt sekä kestävät eivätkä ne poikkea tuntumaltaan maastojuoksukengistä. Vedenpitävää, tukevaa ja mukavaa heittokenkää etsiessä Haixit ovat varsin korkealla omilla listoilla. Mikäli korkeampi hinta ei ole este ja kaipaat vaikkapa kevyille tennareille syksyistä vaihtoehtoa, suosittelen tutustumaan kenkiin.

Haix-BlackEagle (4 of 4)

Haixin kenkiä löytää mm. Total Sec liikkeestä joka löytyy linkin takaa tästä.

Loppuun todettakoon vielä ns. lakiteknisyydet ja selvennykset. Haix ja Total Sec antoivat kengät käyttööni vastineeksi kuvista, fiiliksistä sekä tästä arvostelusta. Vain arvostelun toteuttaminen kuului tuohon yhteistyösopimukseen mutta sen sisältö on ollut täysin minun päätettävissäni. Kaikki arvostelussa esitetyt tiedot ovat omia vilpittömiä ajatuksiani eikä yhteistyö ole vaikuttanut sisällön sävyyn puoleen tai toiseen.

Haixin ja Total Sec:n henkilökunnalle erityiskiitokset myös aktiivisesta työstä frisbeegolfin eteen Lahdessa sekä tottakai The Hat Guy Disc Reviews -videoiden ilmakuvausten kustantamisesta.

The post Arvostelussa: Haix Black Eagle Athletic Low appeared first on The Hat Guy Disc Golf.

css.php