2015 Tour – Päivä #4 – Kiekkoa kellon ympäri

Kesähelteitä vaan puskee kirjoitushetkellä mutta toistapa se oli tuolloin kiertueen aikana. Viime postauksesta jäi puuttumaan hieman fiilistelykuvia jo siinä tekstissä mainitun tekniikan kanssa sekoilun myötä ja niinpä kuvamatskua on hajautettuna kolmella eri laitteella. Joten tässä heti alkuun vähän tunnelmointia matkalta Ivalo – Rovaniemi.


IMG-20150626-WA0022

 

Ivalossa kisailtiin puttikisan merkeissä kuten kaikilla muillakin pääasiallisilla kohdepaikkakunnillakin. Ivalon radan jylhät maisemat loivat kauniit puitteet kiekkoharrasteille vaikka päällä kannattikin pitää takkia tai hupparia. Ylläolevassa kuvassa oltiin Ivalon kisan ratkaisuetäisyyksillä. Kisan voittaja tarkkailee kuvan oikeassa laidassa mun suoritteita ja pohjoisen matkaseura Artturi nojailee puuhun herkeämättä puttia tarkkaillen.

Puttikisat oli koko reissun ajan siitä mielenkiintoinen ilmiö, että olin lähes poikkeuksetta mukana joko viimeisellä tai toiseksi viimeisellä etäisyydellä. Putti siis kulki ja oli ns. “hirveessä tikissä” aina puttikisoissa mutta pelatuilla kierroksilla tuntui saavutukselta jos veti viidestä metristä sisään. Täytynee saada samanlainen mindset päähän myös kierroksilla niin alkaa tulosta tuleen.

IMG-20150626-WA0023

 

Vaikka tuolta Ivalon ja Sodankylän päädystä ei jäänyt hirveästi valokuvia ihmisten iloksi, otettiin sieltä reilusti matskua videolle. Päästään porukalla ällistelemään millaista menoa pohjoisessa oli ja vertailemaan ratojen luonnetta etelämpää löytyviin ratoihin siinä samalla. Videolla tullaan keskittymään maisemiin ja fiiliksiin, ei niinkään mun heittovirheiden spottailuun. Niitä pitää korjailla sit kesän toisen kiertueen aikana Averyn kanssa.

Heilahdus pohjoisessa kulki siis varsin mukavasti. Päivässä ajeltiin reilut 600 kilometriä ees taas joten ilta oli hyvä lopettaa rauhallisiin tunnelmiin kaupungin sykkeen ulkopuolelle. Kun kerta sade ja synkkyys väistyi taivaalta illan edetessä oli mukava pyörähtää mökille morjestamaan keskiyön aurinkoa ja savusteleen vähän tuoretta siikaa.

IMG-20150627-WA0009IMG-20150627-WA0005

Luonto on mulle hyvinkin tärkee juttu joten ei liene mikään yllätys, että myös frisbeegolfissa ulkona oleminen ja luonnossa puuhaaminen kiinnostaa. Koitankin yhdistää kaikenlaista luonnosta nauttimista mukaan tähänkin harrastukseen ja tälläinen kiertue on melkolailla paras mahdollinen tapa siihen. Suosittelenkin kaikille mahdollisuuksien mukaan isompaa kiekkokiertuetta miksattuna sopivasti luonnosta nauttimiseen. Tekee meinaan hyvää.

Mökkeilyn lomassa oli myös varsin luonnollinen sauma käyttää hyväksi The Hat Vanin matkailuauto-ominaisuuksia ja viritellä yösija autoon. Vähän matkustamon siistimistä ja ei muuta ku sängyn taittelu seinältä lepoasentoon ja yösija oli valmis. Nokkelasti mukaan pakatut tyyny sekä makuupussi osoittivat tarpeellisuutensa kun nukkumatti kutsui lähes välittömästi silmien mentyä piiloon.

20150626_230240

Mikäpäs siinä köllötellessä. Yöksi tosin ovet heilahti välittömästi kiinni kuvan ottamisen jälkeen, paikalla oli nimittäin melkosen hirveä määrä kaikenlaista pientä ja lentävää olentoa jotka halus syödä sankarit hengiltä. Mut yöstä selvittiin mallikkaasti ja seuraavan aamun seikkailut lähtivät varsin näppärästi käyntiin autossa vietetyn yön jäljiltä.

Varsinainen nelospäivä alkoi siis tuon mökillä vietetyn yön jälkeen. Raskasta matkustelua sisältänyt edellinen päivä vaihtui rauhallisempaan lepopäivään ja tulevan Rolffarit Goes Golfcourse -kisan odotteluun. Tai ainakin näin oli suunnitelmissa mutta lepäämiseen tarkoitettu päivä katosikin lähes tyystin kun mailiin alkoi puskea puttividen lisensointimaileja, kävi morjestelemassa sukulaisia ja muutenkin häsäs menemään. Eikait sitä vain osaa olla kiertueella paikallaan.

Day-4 (5 of 6)

 

Lopulta kuitenkin koitti aika lähteä kohti Rovaniemen golfkenttää ja RGG-kisoja. Jo viime vuonna kuulin paljon hyvää näistä kekkereistä joten kun aikataulut saatiin natsaan ja osallistumisen onnistuminen varmistui olin ihan pähkinöinä. Kyseessä on siis kisa joka pelataan keskellä kesää ja napapiirin kupeessa ja luonnollisesti keskellä yötä. Eka rundi starttasi alkuillasta ja toinen rundi päättyi sitten kellon käydessä aamuviittä. Väliin mahtui pari kierrosta frisbeegolfia aivan huikeissa maisemissa, paljon jutustelua tuttujen ja tuntemattomien kanssa, vähän kiekkojen diilaamista ja noin 60 hengen puttikisat.

Day-4 (2 of 6)

Rovaniemellä on varsin mukavaa pyörähtää aina vähän väliä eikä vain siksi, että se sattuu olemaan mun vanha kotikaupunki. Frisbeemeiningit on siellä mukavalla mallilla ja porukka on pohjoisen tapaan sopivan leppoista. Löytyypä sieltä myös tällä hetkellä ainoa Hattumiehen suojeluksessa oleva väylä eli Toramon Keidas.

Tuota väylää ei kuitenkaan päästy heittämään tällä kertaa sillä RGG vei lähes koko Rovaniemen reissun ajan. Kaikessa järjettömyydessään kisat oli aivan loistava kokonaisuus vaikka tulokset jäivätkin varsin vaatimattomiksi. Räpellyksen lomassa kerkesin upottamaan yhden luottokiekoistanikin golfkentän vesiesteisiin joten siltäkin osin jäi vähän harmitusta matkaan kisoista. Tunnelmaa se ei tosin lannistanut juurikaan sillä peliseura oli erittäin mukavaa kummallakin kierroksella ja koko kisojen ajan vallinnut hyvä fiilis ja frisbeehenki loivat vahvan pohjan tunnelmoinnille.

Mun tulokset jäi siis heikoiksi mutta Parviaisen Juho kävi niistämässä kisan voiton avoimessa luokassa. Pääsinpähän kuitenkin vähän kuittaamaan kun puttiskabassa taisi Parviainen jäädä astetta heikommalle sijalle kuin mie. Ha! Kisoista itsestään pitänee kirjoitella joskus ihan kunnon kisaraportti tosin kuvamatskua on tuolta keskeltä yötä vähän heikommin. Onneksi saatiin muikeeta matskua videolle joten tän kesän videosarjassa pääsette vilkaisemaan, että millaista menoa saadaan aikaseksi yöttömässä yössä.

Day-4 (4 of 6)

 
Day-4 (3 of 6)
 

Day-4 (1 of 6)
 

Kisojen myötä päivä vaihtui siis neljännestä viidenneksi. Vitospäivän alku meni hyvinkin siis kisoista palautuessa ja päiväunilla mutta siitäpä lähdettiinkin sitten nopeasti kohti Rukaa josta kertoo tarinan seuraava osa!

css.php